tiistai 5. tammikuuta 2016

5.1. Mt Gampier

Olimme perillä klo 12.15. Emme huomoineet aikavyöhykkeen vaihtumista. Täällä klo oli 11.45, joten hotellihuonetta emme vielä saaneet. Kävelimme kaupungin keskustaan 3 km auringon paistaessa. Rakennukset ovat kauniita, ja pihat hyvin hoidetut. Kerrostaloja täällä ei ole, kuten ei pienehköissä paikoissa muutoinkaan. Ravintolakulttuuri on moninainen. Joihinkin paikkoihin on suotavaa viedä omat juomansa, joissakin  viiniä ei tarjoilla lainkaan. Tänään ruokailimme paikassa, jossa meidän tuli nauttia lasit valkoviiniä sisällä, sitten saimme siirtyä ulos ruokailemaan. Ruoka on hyvää, samoin vesi. Kaupunki on tunnettu kahdesta nähtävyydestään, ruusuluolasta ja sinisestä järvestä. Mt Gampieria kutsutaan kaupungiksi luolan ympärillä. (Kuva luolasta ja osasta ruusutarhaa alla). Huomenna menemme siniselle järvelle. Se muuttaa väriään vuodenaikojen mukaan ollen nyt kirkkaan sininen.



                               

Matkalla tänne poikkesimme pienessä Port Fairyn kylässä. Se on toiseksi vanhin valaanpyyntikeskus, perustettu 1900 -luvun alussa. Viehättävä, levollinen ja kaunis paikka.


Tie oli hyvä, leveä ja etupäässä tasaisten nummien läpi kulkevaa. Maalaismaisema oli mielenkiintoista katseltavaa. Liikenne oli rauhallista. Ajokulttuuri on levollinen. Ohituksia ei juurikaan tehdä, ja toisille annetaan tilaa. Mutkaisilla tieosuuksilla merkinnät suositelluista nopeuksista ovat selkeitä, ja niitä on syytä noudattaa.

Osavaltion raja vaihtui n. 50 kilometriä ennen määränpäätämme. Victoriasta siirryttiin Etelä-Austaralian puolelle. Tien reunassa oli useita muistutuksia siitä, mitä ei ole lupa kuljettaa osavaltiosta toiseen, esim. kasvit, vihannekset ja kukat. Valvontaa ei tieosuudella ollut. Rajan ylityksen jälkeen vaihtui maisema. Tie sukelsi mäntymetsikköön, ilmeisesti kanadanmäntyjä, joita oli istuttu siisteihin riveihin kymmenien hehtaarien alueelle. Victorian puolella, juuri ennen osavaltion rajan päättymistä, oli useiden kilometrien mittainen tuulimyllyvoimala.

1 kommentti:

  1. Nyt ehdin lukemaan näitä postauksia. Tosi mukavaa tätä matkakertomusta on lukea! Hannalle terveiset täältä kylmästä Hämeenlinnasta, tänään -18 ja huomiselle luvassa vieläkin kylmempää :) Turvallista matkaa! Kirsi L

    VastaaPoista