“I will never be lost, I am a seed of this land.” Te Papa Tongarewa -museoSaavuimme tihkusateiseen Wellingtoniin klo 15.50 aikataulun mukaisesti. Taaksemme oli jäänyt 681 kiskoilla kolisevaa kilometriä, 352 siltaa ja 14 tunnelia. Pisin tunneli hieman ennen Wellingtonia oli kahden kilometrin mittainen. Junamatkaa on turha yrittää kuvailla sanoin. Uskomattoman kauniita maisemia; metsää, valtaisia sipulipeltoja, satoja tuhansia lampaita, tuhansia nautaeläimiä, satoja haukkoja, kukkuloita, jokia. Kuljimme kolmen aktiivisen tulivuoren Mounth Ruapahu, Monuth Ngaruhoe sekä Mounth Tongariro ohitse. Ne peittyivät kuitenkin sateen luomaan usvaan, joten voimme vain kuvitella millaisilta ne olisivat näyttäneet.
Pienestä kosteudesta huolimatta kävelimme karttaa tutkien asemalta hotellimme. Turhaan. Edelliset asukkaat olivat humalapäissään turmelleet huoneiston. Virkailija pahoitteli asiaa sydämestään ja ohjasi meidät toiseen hotelliin. Seuraavaksi yöksi palasimme ko. hotelliin ja hyvitykseksi tapahtuneesta saimme kuuden hengen loisteliaan sviitin.
Wellingtonin päivät olivat sateisia. Sadetta on paikoittain tullut 200 mm muutamissa päivissä ja teitä on ollut poikki vesimäärän vuoksi. Olemme onnistuneet välttämään nuo pahimmat alueet. Sadetta oli kuitenkin siinä määrin, että kaupunki jäi meiltä paljolti näkemättä. Te Papa Tongarewa – museossa kävimme tutustumassa paikalliseen kulttuuriin sekä museon tarjoamaan laajaan tietoon ihmisestä ja maailmasta.
Toivottavasti ei teidän jäljiltä pitänyt moista hyvittelyä seuraaville vieraille tehdä. :)
VastaaPoista