keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23.12.2015 Singaporessa

Lähdimme eilen klo 18.00 matkaan. Helsinki-Vantaa oli oudon hiljainen niiden kolmen tunnin aikana, jotka siellä vietimme. Hiljainen, mutta hieno. Kentän korjaus on onnistunut.
Lento Helsingistä Singaporeen kesti 11h 35min. Jouduimme kiertelemään Singaporen yllä n. ½ tuntia ennen laskeutumista. Lento meni hyvin, pätkittäinen nukkuminen onnistui jotenkin.
Singaporen kentältä otimme taksin. Saimme ystävällisen herrasmiehen, joka omalla murteellaan kertoi meille 25 min. matkallamme olennaista Singaporesta. Nähtävyyksistä, turvallisuudesta, kulkemisesta, arkkitehtuurista, puustosta jne. Matka maksoi 27 Singaporen dollaria (yksi dollari n. 0,8 euroa).
Matka hotellille sujui loistavasti. Liikennettä oli runsaasti, se liikkui  sujuvasti ja turvallisesti. Kuljettajamme kertoi, että Singaporen ajaa autolla päästä päähän ja idästä länteen tunnissa. Hän nauroi kertoessamme, että Suomessa etelästä pohjoiseen ajoaikaa kuluu n. 13-14 tuntia.
Hotellimme on hyvä. Ilma ulkona trooppisen lämmin ja kostea (ehkä n. 30 C ja kosteusprosentti jossain 90 tienoilla).
Ratkaisumme pysähtyä tänne kahdeksi yöksi on matkan kannalta oikein. Nyt pieni iltapala ja sitten nukkumaan, herätäksemme jouluaattoon, joka alkanee aamu-uinnilla hotellin altaalla.



Näkymä huoneemme ikkunasta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti